Hallitse älypuhelimesi tietoja
parantaaksesi tietosuojaasi verkossa
Sinusta saattaa tuntua, ettei sillä ole juurikaan väliä, mitä tietosi kertovat sinusta muille. Ketä kiinnostaa, että pidät kantrimusiikista tai että haluaisit ostaa kenkiä yli tarpeesi tai aloittaa seuraavan loman suunnittelemisen jo vuotta aiemmin?
Ongelma on siinä, mitä tiedoillesi tapahtuu. Ajan myötä tiedoista nimittäin muodostuu intiimi digitaalinen malli. Tottumuksesi, liikkeesi, suhteesi, mieltymyksesi, uskomuksesi ja salaisuutesi paljastetaan niille, jotka analysoivat tietojasi ja hyötyvät niistä. Tällaisia tahoja saattavat olla esimerkiksi yritykset ja tiedonvälittäjät.
Lukemalla lisää Data Detox ‑puhdistuskuurista saat tietää, miten ja miksi näin tehdään, ja voit ryhtyä käytännön toimiin eli hallitsemaan verkkoon jättämiäsi tietojälkiä.
Aloitetaan!
1. Muuta laitteesi nimi
Jossain vaiheessa olet saattanut ”nimetä” puhelimesi Wi-Fiä, Bluetoothia tai molempia varten – tai ehkä nimi luotiin automaattisesti puhelimen ensimmäisen asennuksen aikana.
Tämä tarkoittaa, että ”Kalle Virtasen puhelin” näkyy Wi-Fi-verkon omistajalle ja, jos Bluetooth on käytössä, kaikille alueen ihmisille, joilla myös on Bluetooth päällä.
Et huutele nimeäsi, kun menet kahvilaan, ravintolaan tai lentokentälle, joten puhelimesikaan ei pitäisi tehdä niin.
Voit vaihtaa puhelimesi nimen sellaiseksi, josta henkilöllisyyttä ei tunnista niin helposti. Nimi voi kuitenkin olla persoonallinen. Toimi näin:
Android:
- Muuta Wi-Fi-verkon nimi:
- Asetukset →
- Wi-Fi →
- valikko →
- Lisäasetukset / Lisää ominaisuuksia →
- Wi-Fi Direct →
- Nimeä laite
- Vaihda Bluetooth-nimi:
- Asetukset →
- Bluetooth →
- Ota Bluetooth käyttöön →
- valikko →
- Nimeä laite →
- Ota Bluetooth pois käytöstä
iPhone:
- Vaihda puhelimen nimi:
- Asetukset →
- Yleiset →
- Tietoja →
- Vaihda nimi
Tarvitsetko ideoita? Kävisikö suosikkitelevisiohahmosi nimi tai jokin lause, kuten ’Seesam aukene’?
Haluatko lisää vinkkejä, joiden avulla voit parantaa puhelimesi tietosuojaa? Opi antamaan laitteellesi uusi alku!
2. Pyyhi sijaintisi jalanjäljet
Vaikka saattaakin näyttää siltä, että sijaintitietosi ovat vain satunnaisia tiedonmurusia, yhdessä ne voivat paljastaa tärkeitä tietoja sinusta ja tottumuksistasi, kuten asuinpaikastasi, työpaikastasi ja siitä, missä haluat viettää aikaa ystäviesi kanssa. Siksi nämä tiedot ovatkin haluttua tavaraa monille yrityksille ja tiedonvälittäjille.
Saattaa olla tavallista, että vaikkapa karttasovelluksesi tietää, missä olet. Saatat kuitenkin yllättyä nähdessäsi, kuinka monelle sovellukselle olet antanut luvan käyttää sijaintiasi.
Voit käydä läpi kunkin sovelluksen käyttöoikeudet ja ottaa sijaintipalvelut pois käytöstä. Etsi sovelluksia, jotka eivät todellakaan tarvitse näitä tietoja palvelujaan varten (tarvitseeko kyseisen pelin todella tietää missä olet?) ja niitä sovelluksia, joiden et halua tietävän liikkeistäsi.
Android:
- Asetukset →
- Sovellukset →
- Valitse sijainnin käyttö sovelluskohtaisesti
iPhone:
- Asetukset →
- Tietosuoja →
- Sijaintipalvelut →
- Valitse sijainnin käyttö sovelluskohtaisesti
Vaihtoehtoisesti voit ottaa sijaintitiedot pois käytöstä puhelimestasi aina, kun et käytä sitä aktiivisesti. Tämä pidentää myös akun kestoa, eikä siitä ole koskaan haittaa! Voit ottaa ne käyttöön uudelleen, kun sinun on esimerkiksi käytettävä karttaa tai sääsovellusta.
Android:
- Asetukset →
- Tietosuoja ja sijainti / Sijainti →
- Ota sijainnin jakaminen pois käytöstä
iPhone:
- Asetukset →
- Tietosuoja →
- Sijaintipalvelut →
- Ota sijainnin jakaminen pois käytöstä
Jos haluat tietää lisää, miten sijaintipalvelut otetaan pois käytöstä Google Mapsissa ja muissa Google-tileissä, astu ulos Googlesta.
3. Siivoa sovelluksesi
Sosiaalisen median sovellukset, pelit ja sääsovellukset ovat kiinnostuneita tiedoistasi, ja ne saattavatkin kerätä niitä melko paljon.
Poistamalla satunnaiset sovellukset, joita et koskaan käytä, voit tehokkaasti puhdistaa digitaalista identiteettiäsi.
Turhien sovellusten siivoaminen myös vapauttaa tilaa puhelimestasi, vähentää datan käyttöä ja pidentää akun käyttöikää. Näin voit jopa – sovelluksesta riippuen – lisätä puhelimen yleistä suorituskykyä.
Android:
- Asetukset →
- Sovellukset →
- Valitse sovellus, jonka haluat poistaa →
- Poista
iPhone:
- Pidä sovelluskuvaketta painettuna, kunnes valikko tulee näkyviin.
- Valitse listalta kohta Poista sovellus.
- Vahvista sovelluksen poisto.
Jos olet maksanut palvelun käytöstä, varmista, että olet peruuttanut mahdolliset tulevat maksut (jottet saa yllätyslaskua). Maksujen peruuttamisen vaiheet vaihtelevat palvelun mukaan, joten tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä sovelluksen asiakaspalveluun.
Sovellusten siivoaminen voi vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka paljon tietoja annat. Se taas voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon yritykset voivat kerätä ja käyttää tietojasi tehdäkseen oletuksia sinusta. Monille sovelluksille on olemassa vaihtoehto, joka suorittaa samanlaisen toiminnon, mutta ei kerää tai myy tietojasi muille.
Löydät suosituksia Vaihtoehtoiset sovellukset ‑sivulta.
Jos käyttämiesi työkalujen vaihtaminen tuntuu ylivoimaiselta, aloita vain yhdellä tai kahdella sovelluksella. Ensiksi katso selaintasi: voitko korvata sen Firefoxilla, Chromiumilla tai jollakin muulla yksityisemmällä palvelulla?
Haluatko lisää vinkkejä sovellusten siivoamiseen? Kokeile lisävinkkejä sovellusten puhdistamiseen!
4. Jätä vähemmän jälkiä
Puhelimesi selain tallentaa paljon tietoa sinusta: sijaintisi, hakusi ja käyttämäsi verkkosivustot. Se saattaa myös antaa nämä tiedot eteenpäin.
Voit palauttaa joidenkin tietojen hallinnan tekemällä muutamia muutoksia.
Puhelimiin, tabletteihin ja tietokoneisiin on yleensä esiasennettu selaimet, jotka eivät priorisoi tietosuojaasi. Sen sijaan voit ladata ja käyttää selainta, joka suojaa oletusarvoisesti verkkotoimintaasi seuraajilta.
Joihinkin lisättyihin tietosuojaimiin voi asentaa lisäosia ja laajennuksia (nämä ovat selaimeesi helposti asennettavia pienoisohjelmia, jotka voivat lisätä verkkotoimintasi tietosuojaa).
Estä vakoilumainokset ja näkymätön seuranta asentamalla uBlock Origin (Chromeen, Safariin tai Firefoxiin) tai Privacy Badger (Chromeen, Firefoxiin tai Operaan).
Varmista, että yhteydet verkkosivustoihin ovat mahdollisuuksien mukaan turvallisia, asentamalla HTTPS Everywhere: selainlaajennus. Se takaa, että viestintäsi monien suurten verkkosivustojen kanssa on salattu ja suojattu tiedonsiirron aikana. Jos olet Safarin käyttäjä ja haluat hyödyntää tätä ominaisuutta, aseta oletushakukoneeksi jokin muu kuin Googlen tuote, kuten DuckDuckGo, joka ohjaa sinut salattuihin yhteyksiin automaattisesti.
Firefox tarjoaa monia muita tapoja vahvistaa selainta entisestään. Katso lisätietoja osoitteesta addons.mozilla.org.
Etsitkö muita tapoja vahvistaa selaintasi? Kokeile täydellistä selaimen suojaamista!
5. Poista omat ja muiden tunnisteet
Oletko kerryttänyt myös ystäviesi tietoja merkitsemällä heitä valokuviin ja viesteihin?
Kevennä heidän tietokuormitustaan (ja samalla omaatuntoasi) poistamalla merkinnät niin monista valokuvista ja viesteistä kuin mahdollista.
Välitä viestiä! Kannusta ystäviäsi, perhettäsi ja työtovereitasi hallitsemaan omia tietojaan. Jos me kaikki hallitsemme omia tietojälkiämme, voimme paremmin auttaa toisiamme tietopuhdistuksessa.
Jos sinusta tuntuu, että nämä vinkit toimivat ja tunnet olosi kevyemmäksi, mikset myös Astuisi ulos Googlesta tai Uudistaisi sosiaalisen median profiilisi? Jos haluat vain käyttää puhelintasi hieman harvemmin, käytä älypuhelintasi älykkäästi.